9.3.2016

Jäädytystä ja arvontamuistutus

Hölmöläisten hommaa. Tai ainakin se siltä tuntuu.

Tontilla, tai ennemminkin järvellä, on tapahtunut. Mies on käynyt viikon ajan lähes päivittäin pumppaamassa vettä jäälle. Ranta olisi tarkoitus tämän talven aikana ruopata, mutta jäätilannetta on vielä parannettava. Jäätä oli rannassa noin 40 cm viikko sitten, nyt viikon jäädyttelyn jälkeen alkaisi jäätä olla riittävästi ruoppaustouhuihin.

Ranta on todella matala, mutainen ja kasvillisuuttakin tarpeeksi. Rannasta on tarkoitus tehdä uimakelpoinen ranta, jossa muksujen on mukava pulikoida kesäkuumalla. Viime keväänä vesikin nousi pitkälle. Joten ajatus on myös nostaa hieman maata, jolloin vesi ei tulisi niin pitkälle ja rannalla olisi mukava olla.

 
Muista käydä osallistumassa Jyväskylän Rakennusmessujen lippujen arvontaan!

4.3.2016

Jyväskylän rakennusmessut ja lippuarvonta

Joka keväiset Jyväskylän Rakennusmessut tulevat taas! Messut osuvat kohdallamme hyvään aikaan, sillä keväällä alkavan rakennusprojektin vuoksi tulemme messuilla käymään. Vaikka talo on jo paperilla ja lupia haettu, on hyvä katsastaa uudet tuulet rakentamisen osalta.

Messuilta löytyy mielenkiintoista katseltavaa myös remontoijille, sisustajille sekä pihaa laittaville. Itseäni kiinnostaa erityisesti pihan trendit, joista messuille tulee kertomaan Huvila & Huussi -ohjelmasta tuttu Eva Wuite. Oman pihan valmistumiseen on vielä toki aikaa, mutta parempi olla suunnitelmissa ajoissa, jotta jo tässä vaiheessa osataan siirrellä isoja kiviä oikeisiin paikkoihin (tai edes sinne päin) maata siirrellessä.

Ohjelmaa ja työnäytöksiä on moneen tarpeeseen. Ohjelmisto kannattaa katsastaa täältä.

Minulla on myös ilo suorittaa arvonta, jossa voit voittaa kahden hengen lippupaketin messuille! Arvon kaksi lippupakettia, joten kannattaa osallistua. Käy tykkäämässä Rakennusmessujen Facebook -sivuista ja tule kertomaan tämän postauksen kommenttikenttään mikä sinua erityisesti kiinnostaa Rakennusmessuilla.

Onnetar arpoo voittajan 10.3.